torstai 21. helmikuuta 2013

Jauhottomat suklaakeksit - Flourless Chocolate Cookies

Heippa!

Te niin viimeksi innostuitte jauhottomista kekseistä, joten jatkoimme samalla linjalla. Jauhottomat suklaakeksit, tai meidän tapauksessa jättikeksit, sillä ne levisivät uunissa mukavaan kokoon! :) No ainakin yksi keksi riitti makeanhimon viemiseksi! Seuraavalla kerralla muistamme ehkä tehdä kekseistä _pienempiä_ :)


Ohje;

n. 7 dl tomusokeria (ehkä hiukan enemmän)
2 dl tummaa kaakaojauhetta
½ tl suolaa
1 rkl vaniljasokeria
3-4 valkuaista (koon mukaan)
170 g suklaata

1. Sekoita keskenään kuivat aineet. (ei suklaa)
2. Lisää joukkoon valkuaiset yksi kerrallaan. Taikinasta kuuluisi tulla samantapaista kuin brownie-taikina, ainoastaan paksumpaa (reippaasti paksumpaa kuin jogurtti, mutta ei kuitenkaan käsin muotoiltavissa). Muista että jos taikina on liian paksua, voit lisätä valkuaisia tai jos taikina on liian löysää, lisää tomusokeria.
3. Lisää suklaat joukkoon ja anna taikinan kylmettyä jääkaapissa n. 5 minuuttia.
4. Suihkuta leivinpaperin päälle esimerkiksi vuokasprayta. Lusikoi pellille n. 1 rkl keksimassaa. Jätä hyvät välit sillä keksit leviää uunissa!
5. Paista 175 asteessa 10-12 minuuttia. Kekseistä jäähtyessään tulee ihanan mehukkaita kun niitä ei paista täysin kypsiksi!
6. Paiston jälkeen anna levitä pari minuuttia pellillä ja sitten siirrä ritilälle, jotta keksien mehukkuus säilyy.


Herkullisia olivat. Ja helppoja!

-Dr.Sugar-

10 kommenttia:

  1. Voi nam, näyttää kyllä täydelliseltä herkulta, joka vie makeannälän jo pienellä puraisulla! :) pitää kokeilla, kiitos ohjeesta:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ole hyvä vaan!
      Joo, tämä herkku vie kyllä makean nälän mennessään! Kunnon suklaapommi :)

      Poista
  2. Näitä pitääkin kokeilla! =) Olen etsinyt tämäntapaisten keksien ohjetta jo pitkään, kun kaverille pitää kaikki olla gluteenitonta. Taidanpa tehdä näitä hänen syntymäpäiväksi. ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana kuulla! :)
      Yllättävää on se, kuinka helppoja oikeesti gluteenittomat/jauhottomat ohjeet on. Yksinkertaisia, ainakin mitä me ollaan kokeiltu :)

      Poista
  3. Keliaakikkoa miellyttävät nämä jauhottomat keksireseptit. Kiitos niistä ja muistakin ihanista herkuista! Täytyy kokeilla joskus näitä tai maapähkinävoikeksjeä - tai molempia :)

    www.kanelikaruselli.blogspot.fi

    VastaaPoista
  4. Todella herkullisia :D.Ihanan "kevyitä" ja helposti tehtäviä.Hyvä tytöt!!!!!

    VastaaPoista
  5. Pitääkö suklaat siis lisätä sulana vai palasina joukkoon?:D

    VastaaPoista
  6. Kuinka paljon keksejä ohjeella tulee, entä kauanko ne säilyvät? :)

    VastaaPoista
  7. Keksien määrää on vaikea arvioida, sillä niistä voi tehdä haluamansa kokoisia! Me teimme melko isoja ja niitä tuli 12-15kpl ja keksit säilyvät rasiassa huoneenlämmössä n. 3 päivää :)

    VastaaPoista

Jättäkää kommenttia, herkkusuut :--)