torstai 6. kesäkuuta 2013

Vaniljakakku - Vanilla Bean Cake

Huomenta!


Moni on kysellyt reseptiä meidän Kodin Kuvalehdessä olleeseen kakkuun, joten päätimme laittaa kakkupohjan (hiukan muunneltuna tosin) reseptin blogiimmekin.
Kakku on erilainen kuin normaalisti Suomessa käytetyt kakkupohjat ja se on ihanan mehevä ja menee sellaisenaankin, vähän kuin kuivakakun ja muffinin yhdistelmä.


Ohje;

7½ dl erikoisvehnäjauhoja
4½ tl leivinjauhetta
½ tl suolaa
225 g huoneenlämpöistä voita
5 dl sokeria
2-3 tl vaniljauutetta
4 kananmunaa
3 dl piimää

1. Esilämmitä uuni 175 asteeseen. Voitele kaksi halkaisijaltaan 22-26 cm kakkuvuokaa voilla tai vuokaspraylla. Leikkaa pohjalle myös sopivan kokoinen leivinpaperin pala.
2. Siivilöi yhteen jauhot, leivinjauhe ja suola. Siirrä syrjään.
3. Vaahdota pehmeä voi kulhossa tasaiseksi. Lisää joukkoon aina vähitellen sokeria kunnes seoksesta tulee vaalea kuohkea vaahto. Lisää vanilja ja sekoita.
4. Lisää kananmunat joukkoon yksi kerrallaan. Laita uusi vasta kun edellinen on sekoittunut joukkoon kunnolla.
5. Lisää kolmasosa kuivista aineista joukkoon ja sekoita. Tämän jälkeen lisää puolet piimästä ja sekoita. Lisää loput jauhoista ja piimästä vuorotellen, mutta jätä jauhot viimeiseksi!
6. Jaa taikina vuokiin. Paista kerroksia 30-35 minuuttia. Kokeile kypsyyttä hammastikulla.

HUOM! Mitä pienemmällä vuoalla teet, sitä kauemmin paistaminen kestää! 

HUOM! Jos kakkupohjat eivät mahdu samaa aikaa uuniin, anna toisen odottaa vuoroaan huoneenlämmössä, näin se ei pääse lässähtämään.

7. Jäähdytä kakku ja leikkaa kummatkin pohjat kahteen osaan, näin saaden neljä kakkukerrosta.
8. Täytä haluamallasi täytteellä, muista kostuttaa! :)




Kakun pinnalla tälläkin kertaa Buttercream ja koristeena Karkkikauppa Sweetheartin meille lahjoittamat ihanan pehmeät vaahtokarkit!
Täyteohjeet jäävät toiseen kertaan! :)

-Dr.Sugar-

10 kommenttia:

  1. miten tätä on sitten tarkoitus leikata, otetaanko ihan alas asti palanen vai pitääkö katkaista keskeltä? :-D mietin tätä koska omissa häissä haluan tällaisen korkean jenkkityylisen kakun, mutten oikein ole varma että miten sitä pitäisi käsitellä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. ihan alas asti leikataan :) tottakai palaset kannattaa leikata hiukan ohuemmiksi, kun kakku itsessään on niin korkea! :)

      Poista
  2. Tässäpä oiva idea 'tuhota' vaahtokarkin loput pois pyörimästä. Mutta kukahan sen kakun söisi?

    Tunnelmaa yöttömän yön juhlaan!

    Terv. nami-hiiri maailmalta
    http://nami-hiiri.vuodatus.net

    VastaaPoista
  3. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

      Poista
  4. kuinka tämä kakku kohoaa? lässähtääkö jäähtyessä? ajattelin kokeilla semmoseen wiltonin 3D-veturivuokaan...toimiikohan vai pitäiskö mennä ihan normaalilla kakkupohjalla? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. kyllä kakku kohoaa, mutta tosiaan tämä kakku on tiivistä ja se kuuluisi paistaa kahdessa erässä/kakkuvuoassa (½ & ½ taikinasta) että se kypsyy. Joten en usko että tulisi onnestumaan!

      Poista
  5. Voiko taikinaa paistaa reunallisella pellill���?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mikä ettei, paistoaika saattaa tosin muuttua, joten pysyttelisin valppaana sen kanssa! Kokeile kypsyyttä hammastikulla 😊

      Poista

Jättäkää kommenttia, herkkusuut :--)