maanantai 15. kesäkuuta 2015

Nutella-jäätelöpuikot

Moi!

Ajattelimme tehdä pienen lupauksen tälle kesälle - yritämme saada tehtyä viikottain uuden jädereseptin kesäänne viilentämään!
Aloitimmekin viimeksi melonipuikoilla ja tällä kertaa vuorossa on suklaiset nutella-jäätelöpuikot.
Resepti on helppo ja sitäkin herkullisempi.



Ohje;

2½ dl vispikermaa
175 g nutellaa, eli puoli purkillista
3 rkl maitoa

1. Vaahdota kerma kuohkeaksi vaahdoksi.
2. Lusikoi joukkoon nutella ja vatkaa se joukkoon.
3. Lisää lopuksi maito ja vatkaa seos tasaiseksi.
4. Kaada seos jäätelömuotteihin (tai silikonisiin muffinivuokiin) ja peitä vuoat foliolla. Tee folioihin pienet viillot ja laita siitä jädetikut pystyyn vuokiin.
5. Laita vuoat pakkaseen ja jäädytä seuraavaan päivään, tai vähintään kuuden tunnin ajan.
6. Ota vuoat pois pakkasesta ja lämmitä niitä hetki vaikkapa juoksevan veden alla, kunnes jäätelöt irtoavat vuoista.
7. Koristele tai nauti sellaisenaan! Käytimme itse koristeluun tummaa suklaata ja spelttipopseja.



Suosittelemme kaikkia kokeilemaan - NIIN hyvää. Siis... laittoman hyvää.

-Dr.Sugar-

8 kommenttia:

  1. Just ostin tommoset muotit ja kaivoin jätksikoneen esiin ja päätin et tänä kesänä en osta jädeä, ainoostaan teen, eli viikottaiset jädereseptit on tervettulleita :D Näitä on pakko kokeilla kyllä!

    VastaaPoista
  2. Kiitos! Kokeile ehdottomasti! ;)

    VastaaPoista
  3. Ooh! Tässä on niin meidän perheen tuleva lempijäätelö. Men ehkä heti laittaan tikut pakkaseen vaikka alkaa olla jo yö. :)

    VastaaPoista
  4. Nam!! Nutellajäätelö kuulostaa kyllä liian hyvälle. Tämäkin menee kokeiluun. Kevyemmästä kesästä ei kyllä enää tietoakaan! :D:D ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on nimittäin liian hyvää - kannattaa kokeilla!! ;) mutta stay tuned - sillä kevyitäkin jädereseptejä on tuloillaan! :)

      Poista
  5. Herkullinen ohje vaikka en itse kauheasti jäätelö syökkään, vaimo ja lapset tykkää varmasti eli pitää varmasti kokeilla. Voisko nutellan korvata maapähkinävoilla??

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nutellan voi korvata maapähkinävoilla, mutta suosittelemme lisäämään joukkoon joko glukoosisiirappia (pari rkl) tai kondensoitua maitoa (1/2-1 purkki) tuomaan makeutta ja estämään kiteytymistä ☺

      Poista

Jättäkää kommenttia, herkkusuut :--)