tiistai 24. marraskuuta 2015

Leivontabloggaajailta

Moi!

Toissa viikonloppuna iso kasa leivontabloggaajia kerääntyi Lauttasaareen Unelmakakut.fi tilaan juhlistamaan ensimmäistä virallista leivontabloggaajien iltaa. Illan tunnelmia pääsee näin jälkikäteen kurkkaamaan instasta tägeillä #LBI2015 ja #leivontabloggaajailta :)

Taisi olla loppukesästä kun leivontablogeja selatessani mietin, että olisipa kiva kerätä koko poppoo koolle. Ainahan siitä oltiin puhuttu, mutta mitään vastaavaa ei saatu aikaiseksi. Aloin vähän mielessäni suunnitella juttua ja oli pakko käyttää ensimmäinen 'kilauta kaverille'-kortti ja pistin viestiä Katrille. Katrihan tuumasi että messissä ollaan! Ja suunnittelut lähtivät käyntiin ja suurella mittakaavalla...liian suurella kahdelle hullulle leipurille...vaadittiin siis kolmas vispiläsankari, näin mukaan liittyi ihana Anni!
Muutaman kuukauden suunnittelujen ja miljoonien sähköpostien lähettelyn jälkeen saimme kerättyä tapahtuman yhteistyökumppaneiksi ihan mahtavan valiojoukon suomalaisia yrityksiä.


Kuva Annilta




Oli ilo tavata kaikki teidät paikalle saapuneet bloggaajat. Toivotaan että ensi kerralla saadaan mukaan kaikki ketkä eivät päässeet tällä kertaa ja päästään tutustumaan enemmän. Kaikkien kanssa ehti muutaman sanan vaihtaa, mutta olisi ihana keskustella ihan kunnolla!


Juhlien teemana oli Winter Wonderland ja koristelut juhliin tarjosi Juhlahumua-verkkokauppa! Koristeluilla saimme tilasta mahtavan!


Kuva Annilta




Iso kiitos myös Hannalle, Irmalle ja Heidille leipomistanne herkuista! Kaikki oli hyvää :)


Illan kruunasi Katrin hurmaava kakku!...olihan kyseessä leivontabloggaajien ilta, joten taidonnäytteet oli paikallaan!
Me teimme myös jouluisia moussekakkuja illan herkkupöytään!

Maailman isoin kiitos mukana olleille yrityksille; Fazer, Valio, Dansukker, Unelmakakut.fi, Colore, Juhlahumua, Hartwall, Heirol & Arvid Nordquist. Ja kiitos myös Kauppapuutarhaliitolle (Ja Annelle!). Ilman teidän suurta panostanne tämä ilta ei olisi ollut yhtä onnistunut ja mahtava! Ihana huomata että teillä on arvostus myös meitä bloggaajia ja tekemäämme työtä kohtaan.
Erityiskiitokset Unelmakakut.fi Antonialle & Valion Minnalle, ihanaa että olitte illassa mukana.

Sitten vielä ISO ISO ISO kiitos sekä Annille että Katrille. Olette ihan mahtavia ja en todellakaan olisi pystynyt tähän ilman teitä! Ystävyys syntyy näköjään siten, että kaikki stressaa yhdessä onko pompomeita tarpeeksi tai mätsääkö herkkupussit ja pillit toisiinsa!

Ehkä mieleenpainuvin asia mikä illasta jäi mieleen on se yhteisöllisyys jonka huomasin. Kaikki oltiin samalla aaltopituudella leivonnasta. Kaikki kamerat kourassa kuvaamassa Katrin kakkua. Kaikki yhdessä analysoimassa tastingin makuja. Kaikki nauramassa leivontakatastrofeille ja onnistumisille. Seuraavalla kerralla kun nähdään missä vain, vetäkää hihasta ja vaihdetaan kuulumisia tai mennään vaikka kahville, sillä me ollaan nyt blogikamuja!

Kiitos kaikille :) ja seuraavaa iltaa odotellessä...ehkäpä jo keväällä..

Lisää juhlista;

Annilta
Katrilta
Annamarialta
Heidiltä

(Leivontabloggaja -ilta ja -postaus on toteutettu kaupallisena yhteistyönä mainittujen sponsoreiden kanssa.)

-Dr.Sugar-

1 kommentti:

  1. Ensin ihastelin (ja kuolasin) Annin blogissa leivontabloggajaillan kuvia, sitten Lunnin blogissa. Pitihän se täältäkin tulla katselemaan ;). Tosi hyvältä näyttää kaikki nämäkin kuvat. Aivan ihana idea tällainen leivontabloggaajailta. Varmaan ihana vaihtaa ajatuksia toisten leivonnasta yhtä kiinnostuneiden kanssa. "Tavalliset" ihmisethän ei tuota hehkutusta koskaan ymmärrä :).

    VastaaPoista

Jättäkää kommenttia, herkkusuut :--)