perjantai 15. heinäkuuta 2016

Kahden aineen suklaakakku




Suklaakakut on vaikeita. Ei niinkään reseptit itsessään, vaan se että koostumuksesta saa juuri oikeanlaisen. Tämän suklaakakun mehevyyttä ei voi kieltää ja aineksia kakkuun tarvii vain kaksi! Olemme virallisesti myytyjä.

Kahden aineen suklaakakku ohje;

250g tummaa suklaata
4 kananmunaa

1. Voitele 15-18cm irtopohjavuoka voilla tai vuoraa pohja ja reunat leivinpaperilla (leivinpaperia käytettäessä tavallinenkin kakkuvuoka käy). Lämmitä uuni 170-175 asteeseen. Sulata tumma suklaa liedellä vesihauteessa tai mikrossa.
2. Erottele keltuaiset ja valkuaiset eri kulhoihin.
3. Vatkaa valkuaiset kuohkeaksi vaahdoksi. Hyvän vaahdon tunnistaa siitä, että vatkaimet nostaessa vaahdosta muodostuu "huippuja".
4. Riko keltuaisten rakenne ja lisää ne sulan suklaan joukkoon. Sekoita nopeasti, sillä suklaa alkaa paksuuntua tässä vaiheessa.
5. Lisää suklaaseoksen joukkoon puolet valkuaisvaahdosta ja kääntele se hellästi joukkoon. Kun se on sekoittunut, lisää loput ja kääntele edelleen hellästi. Ideana on ettei valkuaisvaahdon kuplat hajoa käännellessä.
6. Kaada valmis seos valmisteltuun vuokaan ja napauta vuokaa pari kertaa voimakkaasti pöytää vasten, jotta kakkuun ei jää ilmakuplia.
7. Paista 170-175 asteessa (uunin tehosta riippuen) n.35-45 minuutin ajan. Kakun valmiutta voi kokeilla hammastikulla. Kakun kuuluisi olla kohollaan ja hieman haljennut päältä.
8. Anna valmiin kakun jäähtyä n.30 minuuttia ja sitten irrota vuoasta varovaisesti. Tänä aikana kakku "lässähtää", mutta tämä kuuluu asiaan. (heh, harvoin kakun kuuluu lässähtää ;) tämä on yksi niistä kerroista)
9. Koristele ja nauti.

Vasemmalla juuri uunista tulleena, oikealla 30 minuutin jäähdytyksen jälkeen.

VINKKI! Tämä suklaakakku on parhaimmillaan seuraavana päivänä jääkaapissa säilytettynä. Yön aikana se tekeytyy vieläkin mehukkaammaksi ja arommikkaaksi.

VINKKI! Kakun makeus riippuu valitsemasi tummaan suklaan sokeripitoisuudesta. Esimerkiksi Maraboun ja Lindtin suklailla kakun maulla voi kikkailla, miten olisi kardemmumma- tai chilisuklaakakku?

VINKKI! Käytimme itse tätä vuokaa kakun teossa, mutta kaikista parhain vuoka tähän kakkuun on tämä.




Näin sitä valmistuu vastustamattoman herkullinen gluteeniton kahden aineen suklaakakku. Ja eipä se kovin vaikeaa ollut! Eli jos siis kaapin perältä löytyy tummaa suklaata ja kananmunia, heti leipomaan! Kokeilkaa kakkua jäätelön, kermavaahdon tai tuoreiden marjojen kanssa, ah!

-Dr.Sugar-

4 kommenttia:

  1. Etkös osaa laskea?! Ei tämä mikään kahden aineen kakku ole, ainakin kolmen.... Kanamunia suklaata JA VOITA!!! Voi on tietääkseni ainesosa ainakin jotenkin päin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei, osaamme laskea varsin hyvin :) ja voi-kohdan jälkeen lukeekin "tai vuoraa leivinpaperilla", jos ei voita halua käyttää ;) näin siis kahden raaka-aineen kakku on edelleen nimensä veroinen :)

      Poista
  2. Reseptissä on kaksi ainetta, joten silloin on kahden aineen kakku ihan oikein mielestäni :) Vuoan voitelu käsittääkseni oli valinnaisen, jos ei halua tehdä sitä leivinpaperilla. Kaunis kakku ja tosi herkullisen näköinen! Aion ainakin itse kokeilla <3

    VastaaPoista
  3. Minäkin löysin kaksi ainetta ja kakku näyttää erittäinkin herkulliselta!! Aion kans kokeilla. Minulle ei oikein sovi vehnäjauhot, joten tämä ohje tuli enemmän kuin tarpeeseen, kiitos ♥

    VastaaPoista

Jättäkää kommenttia, herkkusuut :--)