keskiviikko 8. maaliskuuta 2017

Suklaakeksit



Ihanat herkulliset suklaakeksit voi päällystää monella tavalla tai syödä ihan sellaisinaan. Koska keksit pitävät muotonsa uunissa, näistä saa koristeltua kauniita fantasiapipareitakin mikäli haluaa. Itse tykästyimme vähän pelkistetympään kuvioon <3

Suklaakeksit ohje;

175 g voita, pehmeänä
2½ dl sokeria
1 kananmuna
1 tl vaniljasokeria/tai uutetta
3 ½ dl erikoisvehnäjauhoja
1 ½ dl tummaa kaakaojauhetta
1 tl leivinjauhetta
1 mm suolaa

+ kuorrutetta, nonparelleja...

1. Esilämmitä uuni 175 asteeseen. Mittaa yleiskoneeseen (tai kulho + sähkövatkain) voi ja sokeri. Vaahdota niitä muutaman minuutin ajan. Lisää joukkoon kananmuna ja sekoita huolellisesti.
2. Mittaa toiseen kulhoon kuivat ainekset ja sekoita ne huolellisesti.
3. Lisää kuivat aineet kolmessa osassa taikinaan. Vatkaa vain pikaisesti sekaisin, ettei taikinaan muodostu sitkoa.
4. Jaa taikina kahtia ja muodosta siitä kaksi palloa. Kauli taikinapallot n.3-4mm paksuisiksi levyiksi leivinpaperin päällä. Laita valmiiksi kaulitun levyn päälle vielä toinen leivinpaperi ja laita taikinat jääkaappiin noin tunniksi. Voit antaa taikinan viiletä jääkaapissa myös seuraavaan päivään.
5. Leikkaa taikinalevyistä haluamasi muotoisia keksejä ja siirrä ne pellille. (voit käyttää samaa leivinpaperia). Muodosta jäljelle jääneestä taikinasta uusi pallo ja kaulitse uudelleen. Jos taikina ehtii pehmetä huoneenlämmössä pehmeäksi, laita se uudelleen jääkaappiin.
6. Paista uunissa n.10 minuutin ajan. Keksit ovat uunista tullessaan vielä pehmeitä, mutta jäähtyessään ne kovettuvat sopiviksi. Koristele jäähtyneet keksit. Keksit säilyy hyvänä noin kolmesta viiteen päivään suljetussa rasiassa.

Hyvin jäähdytetty taikina pitää muotonsa kauniisti uunissa, joten taikinan käyttäminen jääkaapin kautta on tärkeä vaihe!

VINKKI! Jos haluat keksien pintaan nonparelleja tai strösseleitä, paina keksit kevyesti sokerihelmissä ennen uuniin laittoa.





Eivätkö olekin suloisia? Ja helppoja myös! Keksien maku muistuttaa vähän brownieta ja meillä ainakin keksit pysyivät pehmeänä usean päivän ajan! :)

-Dr.Sugar-

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Jättäkää kommenttia, herkkusuut :--)